28. helmikuuta 2011

Tyttövauva Määtän dramaattiset ensimmäiset päivät

Onpa kulunut aikaa edellisestä postauksesta. On siis korkea aika esitellä uusi juttu. Olkoon se tällä kertaa Stiina Kiiverin "Kaksi taistelua", joka julkaistiin Hesarin Kuukausiliitteessä marraskuussa 2008. Juttu kertoo äidistä, jonka vastasyntyneellä vauvalla todetaan hengenvaarallinen epämuodostuma sydämessä. Tehyn työtaistelu on alkamassa, ja vanhemmat joutuvat pelkäämään, saako vauva hoitoa.

Olen lukenut jutun ehkä kaksikymmentä kertaa ja itkenyt joka ainoa kerta.

Juttu on monella tapaa oiva esimerkki kaunokirjallisesta journalismista. Se kertoo yksityisen tarinan ja herättää lukijassa vahvoja tunteita. Samalla se nousee yksityiseltä yleiselle tasolle, kertoo runsaasti faktoja lakonuhan aikaisista tapahtumista, suomalaisesta lääketieteestä, sydänkirurgiasta, sairaanhoitajan työstä. Tämä tiedon ja tunteen yhdistelmä esitetään tapahtumien mukaisessa kronologisessa järjestyksessä, narratiivina. Draamallinen teksti pitää otteessaan alusta loppuun, ja koko jutun vihonviimeinen lause kääntää vielä koko asetelman vinoon, jolloin on oikeastaan pakko aloittaa lukeminen alusta.

Ja itkeä entistä kovemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti