En tullut pyytäneeksi juttua tarkistettavaksi etukäteen, ja niinpä se oikookin muutamat mutkat. Otetaan pari askelta takaisin.
Juttu perustui osin haastatteluun, osin SAL:in jäsenille pitämääni koulutukseen. Tekstissä ei tehdä eroa sen välille, puhunko verkkoartikkelista yleensä vai pitkistä, tarinallisista jutuista, jotka ovat erikoisalaani. Nämä ovat tietenkin kaksi aivan eri asiaa.
Kumoan seuravaaksi väitteitä, joita lehtijutussa esitän.
1) Teksti on tärkein.
Ei aina. Riippuu jutusta. Kaikissa jutuissahan ei ole edes tekstiä nimeksikään. Teksti on tärkein silloin, jos tehdään juttua, jossa TEKSTI ON TÄRKEIN. Lisäksi Story First -tutkimukseni osoitti, että pitkien ja tarinallisten digitaalijuttujen tekijät pitävät tekstiä tärkeimpänä. Nyt puhutaan siis Long Playn ja Atavistin kaltaisista julkaisuista.
2) Linkit kannattaa unohtaa.
Ajattomiksi pyrkivissä jutuissa kyllä, jos ei ole valmiuksia huoltaa ja ylläpitää niitä. Kuollut linkki raivostuttaa.
3) Väliotsikot kannattaa unohtaa. (EDIT)
Tarinallisessa jutussa myös printissä tämä on suositeltavaa. Väliotsikko katkaisee tarinan flown. Anfangi tai pelkkä tyhjä rivi toimii paremmin.
Jos taas lukijan ei odotetakaan keskittyvän ja lukevan juttua kronologisesti alusta loppuun, väliotsikot ovat ilman muuta paikallaan. Niiden pitää kuitenkin sitouttaa lukija välittömästi. Esim. klassisissa Poynterin silmänliiketutkimuksissa on havaittu, että väliotsikoilla ei ole silti vaikutusta siihen, kuinka pitkälle lukija verkkojuttua lukee. Väliotsikko ei ole myöskään omiaan herättämään alun alkaenkin välinpitämättömän lukijan kiinnostusta, mutta saattaa napata juuri luopumassa olevan lukijan huomion. On myös tutkittu, että pienempi fontti lisää lukijan keskittymistä (kohtuuden rajoissa, tietenkin!). Tämä selittää osaltaan sen, että lukija voi hypätä isommalla, erottuvalla fontilla olevan väliotsikon yli, mikäli hän on keskittynyt leipätekstiin. Tämä on ainakin itselleni varsin tuttu ilmiö.
Summa summarum: kronologiselle, syventyneelle lukijalle väliotsikko voi olla turha tai jopa häiritsevä elementti, selailevalle ja silmäilevälle lukijalle taas koukku. Lukutapa riippuu olennaisesti juttuformaatista, mutta on Poynterin mukaan silti jossakin määrin pysyvä: mitä heikompi lukutaito ihmisellä on, sitä loikkivampi ja selailevampi on silmiensä liike.
Poynterin silmänliiketutkimusta avataan aika kivan populaaristi täällä. Toinen mielenkiintoinen silmänliiketutkimuksia referoiva postaus tässä.
(Ja kyllä, myönnettäköön: minulla on henkilökohtainen asenneongelma väliotsikoita kohtaan.)
4) Kommentointi on parasta siirtää sosiaaliseen mediaan.
Kyllä, jos tehdään tarinallista, ehyttä kokonaisuutta, jossa sivulla ei ole mitään muuta kuin ko. juttu. Kyllä joskus muulloinkin. Useammin ei.
5) On tärkeää tehdä juttu viraaliksi.
Ei tietenkään, jos se ei ole tarkoitus. Minulta kysyttiin, miten jutun saa helpoimmin leviämään: kylvämällä täkyjä hakukoneilleko? En itse pidä tätä viisaimpana keinona, joskin myönnän auliisti, etten tiedä asiasta valtavan paljon. Uskon kuitenkin somen voimaan ja siihen, että jos jutun halutaan leviävän kaikelle kansalle, viisainta on tehdä hemmetin hyvä juttu ja antaa sen levitä - sen sijaan, että yrittäisi laskelmoimalla laskelmoida, mihin Google tarttuu.
Jatketaan toki keskustelua, täällä tai vaikka sitten siellä Twitterissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti