13. syyskuuta 2015

Taiteilijaelämää


Luin päivän Hesarista Billie Holiday -dokkarin arviota ja jäin pohtimaan päätöslausetta.

Taiteilijaelämän romantisointi on jotenkin niin eilispäivää. Holiday toki elikin eilispäivää, ei sillä.

Luennoin kerran isolle sanomalehtiporukalle suurista suomalaisista tarinajournalisteista. Keskellä yleisöä kohosi käsi. "Oliko ne kaikki tosiaan juoppoja?" kysyttiin. Nielaisin. Taisivathan ne melko lailla kaikki olla. Paitsi että he kirjoittivat legendaarisia juttuja, heidän juttureissuistaan syntyi uusia, jopa vielä legendaarisempia metatarinoita.

Nyt suomalaisten journalistien parhaimmisto on professionaalia porukkaa. On työ ja on vapaa-aika. Porvarillinen perhe-elämä, joka eroaa tulkitsijasta. Jutut ovat ammattimaisempia, hiotumpia. Hitusen steriilimpiä, ehkä? Mitä tarkalleen ottaen oli journalismin professionalisoituminen? Pysyikö se tekstien tasolla vai nousiko se myös elämään?

(Ja mitä nyt tapahtuva journalismiprofession mureneminen tuo tilalle? Teksteihin harrastelijamaisuutta ja rosoa. Tuskin sitä taiteilijaelämää kuitenkaan.)

Ei toimittaja tietenkään ole taiteilijana verrattavissa suuriin kirjailijoihin (vaikka moni siitä haaveilee ja jotkut onnistuvatkin) tai muusikoihin. Tai vaikka näyttelijöihin. Veikkaan kyllä, että diivailu alkaa olla epämuodikasta useimmilla aloilla. Tuoreimmassa Kuukausiliitteessä oli Tuomas Kasevan juttu Antti Holmasta. Holman suuresti taiteilevia teatterikouluaikoja muisteltiin seuraavasti:
Näyttelijä Vesa Vierikko huomautti Holmalle kerran baarissa, kohteliaasti etäännytettynä, että "tällä alalla saa helposti mulkun maineen". 
Olisiko niin, että diivat ovat ennenkin olleet kollegojen silmissä mulkkuja, mutta yleisö on ruokkinut Suurta Taiteilijuutta?

Voiko olla taiteilija yhdeksästä viiteen ja mennä sitten kotiin lämmittämään makaroonilaatikkoa? Kumman uskottavuus kärsii enemmän?

Ja vaikka itsekin olen haaveillut siitä Suuresta Kirjailijuudesta, haluaisinko elää elämää, jota ei voisi erottaa tulkitsijasta?

Tässä porvarillisessa elämässä taitaa olla kärsimystä riittämiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti