Kun kiertelen luennoimassa kaunokirjallisen journalismin vaiheista, aina joskus joku kysäisee kuka on mielestäni ollut se kaikista suurin suomalainen kirjoittaja.
En periaatteessa mielelläni laita asioita paremmuusjärjestykseen, mutta yksi vahva ehdokas minulla kyllä olisi: Esa Kero.
Keron tyyli vain on niin ainutlaatuinen. Miehen taito sujahtaa muiden ihmisten joukkoon, omaksua heidän puhetapansa ja maailmankatsomuksensa on vertaansa vailla. Hän kuvaa ihmisiä humoristisesti, mutta aina kunnioittaen.
Olen lukenut viime kuukausien aikana kymmeniä kertoja Keron jutun nimeltä "Bangkok", joka julkaistiin Hesarin Kuukausiliitteessä vuonna 1985. Olen käännättänyt sen palkitulla kääntäjällä englannin kielelle. Olen käynyt Keron kanssa kryptistä sähköpostikeskustelua. Ja kirjoittanut oman tutkijan näkökulmani tekstiin. Juttukäännös ja "scholarly gloss" julkaistaan seuraavassa Literary Journalism Studies -lehden numerossa, joka ilmestyy keväällä ja tulee myös verkkoon.
Sitä odotellessa pikku makupalana yksi ainoa virke Bangkok-jutusta:
Kännissä minä osaan olla joskus aika söpö, ihminen.
Mitä Kero osaakaan tehdä pelkkien pilkkujen avulla! Jos pilkun ottaa pois, virkkeen merkitys muuttuu yksiulotteiseksi ja helposti ymmärrettäväksi. Pilkun kanssa herää kysymys: kokeeko kertoja tavoittavansa ihmisyyden nimenomaan kännissä? Vain kännissä? Kännissä suuremman ihmisyyden kuin selvin päin?
Tällainen hämilleen jääminen on Keron tekstien clue. Niitä ei koskaan ymmärrä kokonaan, ja ehkä juuri siinä piileekin niiden viehätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti