Nykyisin tv-tuotantoyhtiö Tarinatalossa vaikuttava Esko Naskali työskenteli vuonna 1988 apuhoitajan sijaisena vanhainkodissa ja kirjoitti havainnoistaan järkyttävän jutun Suomi-lehteen. Juttu on jaettu muutaman kappaleen mittaisiin jaksoihin, joista kukin on omistettu yhdelle vanhainkodin asukkaalle.
"Seuraava sille joka on mielestään
AUKTORITEETTI
Valto S. on aina ollut kova komentamaan. Nyt sukunsa kiistaton ja entinen päämies on huonona, eikä pääse sängystään ylös.
– Vettha! hän sähähtää hoitajalla hampaattomalla suullaan.
– Vettä vai? Haluatteko vettä?
– Eikun VESSAAN!
Valto autetaan pytylle. Hänen vatsansa toimii pitkästä aikaa. Varpusparven pyrähdys vie Valtolta voimat. Hän menee tajuttomaksi. Hoitajat nostavat hänet sängylle.
– Nyt se taitaa mennä.
– Annetaanks mennä vaan?
– Mites vanha se on?
– Yheksänkymmenen kuuden.
– Joo, antaa mennä vaan.
Valto korahtelee vielä puoli tuntia ja kuolee. Silmien päälle pannaan kosteat laput, leuka sidotaan kiinni, jalat yhteen, lakana päälle, halpa kukkavihko lakanan päälle ja ruumis varastoon odottamaan autoa."
(Suomi 3/1988.)
Kohtuullisen lakonista kuvausta.
Juttu lukeutuu sosiaalireportaasin lajiin, jossa kuvataan erilaisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Sosiaalireportaasi on tyypillisesti eurooppalainen ilmiö, kirjoittajia esimerkiksi saksalainen Günter Wallraff tai varhaisemman ajan edustaja, tsekkiläinen Egon Erwin Kisch.
Veikko Ennalakin kirjoitti sosiaalireportaaseja. Hänen paljastava kirjoittelunsa tutkintavankeudesta eli pytystä vaikutti koko pyttyinstituution lakkauttamiseen. Ennala piti tätä yhtenä uransa tärkeimmistä saavutuksista.
"Seuraava sille joka on mielestään
AUKTORITEETTI
Valto S. on aina ollut kova komentamaan. Nyt sukunsa kiistaton ja entinen päämies on huonona, eikä pääse sängystään ylös.
– Vettha! hän sähähtää hoitajalla hampaattomalla suullaan.
– Vettä vai? Haluatteko vettä?
– Eikun VESSAAN!
Valto autetaan pytylle. Hänen vatsansa toimii pitkästä aikaa. Varpusparven pyrähdys vie Valtolta voimat. Hän menee tajuttomaksi. Hoitajat nostavat hänet sängylle.
– Nyt se taitaa mennä.
– Annetaanks mennä vaan?
– Mites vanha se on?
– Yheksänkymmenen kuuden.
– Joo, antaa mennä vaan.
Valto korahtelee vielä puoli tuntia ja kuolee. Silmien päälle pannaan kosteat laput, leuka sidotaan kiinni, jalat yhteen, lakana päälle, halpa kukkavihko lakanan päälle ja ruumis varastoon odottamaan autoa."
(Suomi 3/1988.)
Kohtuullisen lakonista kuvausta.
Juttu lukeutuu sosiaalireportaasin lajiin, jossa kuvataan erilaisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Sosiaalireportaasi on tyypillisesti eurooppalainen ilmiö, kirjoittajia esimerkiksi saksalainen Günter Wallraff tai varhaisemman ajan edustaja, tsekkiläinen Egon Erwin Kisch.
Veikko Ennalakin kirjoitti sosiaalireportaaseja. Hänen paljastava kirjoittelunsa tutkintavankeudesta eli pytystä vaikutti koko pyttyinstituution lakkauttamiseen. Ennala piti tätä yhtenä uransa tärkeimmistä saavutuksista.
Minusta tässä katkelmassa ei ole mitään erityisen järkyttävää, ellei sitten kirjoittajan tyyli. Hoitolaitoksissa näen ongelmana sen, jos kaikkia aletaan heti tehoelvyttää, kun kuolema näyttää kohtaavan. Nyky-yhteiskunta on niin vieraantunut kuolemasta (ja oli sitä jo 80-luvun lopulla), että sitä pelätään eikä haluttaisi antaa sen tulla silloin, kun sen aika on. Kuitenkin moni vanhus mieluummin kuolisi rauhassa kotonaan tai tutussa vanhainkodissa kuin joutuisi rankan elvytyksen jälkeen vielä sairaalaan tai terveyskeskuksen vuodeosastolle makaamaan henkitoreissaan ties kuinka pitkäksi aikaa.
VastaaPoistaKun en tätä katkelmaa lukuunottamatta ole juttua lukenut, on vaikea sanoa kokonaisuuden järkyttävyydestä mitään. Luultavasti siinä on kuvattu järkkyä kohtelua, jota on varmasti vieläkin. Minäkin muistan järkytyksen tunteen omilla ensimmäisillä harjoittelujaksoillani tk:ssa ja sairaalassa: potilaiden tila, hoitajien jonkinasteinen välinpitämättömyys. Mutta ei, kuolema ei ollut järkytys.
Ihan totta, olen samaa mieltä tuosta kuoleman pitkittämisestä. Tällaisten pienten katkelmien esittämisessä on tosiaan aina riskinsä. Jutussa siis keskitytään laitostumiseen liittyvästä ihmisarvon menetyksestä. Minusta järkyttävää on nimenomaan tuo lakonisuus; eleetön, karu, toteava tyyli.
VastaaPoista