Saman taivaan alla

Vuonna 1937 julkaistiin Olavi Paavolaisen Etelä-Amerikan matkakirja Lähtö ja loitsu. Paavolainen kuvasi Atlantin ylitystä seuraavasti:

"Totisesti: ei ole tähtitaivaalla mitään kuviota, joka selkeydessä ja yksinkertaisessa monumentaalisuudessa voittaisi Otavan. Kun Otava katoaa ilta illan jälkeen yhä alemmaksi yöllisen meren horisontin alle, tuntee ensimmäisen kerran selvästi, miten huikea on välimatka, joka erottaa meidät Euroopasta. Kuin huimauksena käsittää, että maa todellakin on pyöreä. Tuntuu melkein siltä, että äärettömän, fosforoivan yöllisen mustan vesiaallokon pitäisi nyt juuri lakata tottelemasta maan vetovoiman lakia ja syöksyä, pallon alkaessa jälleen kaventua, kauhistuttavana mustana vedenpaisumuksena ja laivan mukaansa temmaten suoraan alla aukeavaan loppumattomaan tyhjään Kosmokseen…" (Paavolainen 1961/1937, 170.)

Samaa Otavaa katseli Ilkka Malmberg seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen jutussa ”Rapakon taa”, jossa hän matkusti konttilaivalla Amerikkaan.

"Yliperämies Igor oli vahdissa. Meri tummui nopeasti auringon laskettua, tutkan ruutu ja valaistut näppäimet hohtivat hämärässä. Vahtivuoro kesti neljä tuntia, sitten kahdeksan tuntia lepoa ja uusi vahtivuoro. Pian oli aivan pimeää ja tähdet syttyivät.

Igor osoitti Otavaa, ja siitä pääsi kätevästi Pohjantähteen: ”Stella Polaris.”

Hän tunsi paljon tähtikuvioita. Täällähän niitä oli aikaa katsella.

--

Seisoimme haikeina pimenneellä komentosillalla. Edessä koko pitkä kansi oli täynnä kontteja, runsaan sadan metrin päässä keulassa loisti valo ja kuohu pärskähteli." (Kuukausiliite tammikuu 2007, 56.)

Myrskyä miehet kuvaavat näin:

Paavolainen: "Ja sitten, ilman mitään varoitusta, on täysi myrsky, villin riemukas! Kuutamoinen suolavesi paiskautuu kannelle, kimaltavat pärskeet kastelevat vaatteet äkkiä läpimäriksi, ja välkkyvät vesivirrat vyöryvät tervatulla kannella. Huii-huii… antaa tulla vain meren kirvelevän kylmän ja suolaisen kasteen!"

Malmberg: "Vaahto peitti merenpintaa, ja aallot vyöryivät kymmenmetrisinä. Pärskeet peittivät koko satametrisen kannen ja lensivät komentosillalle asti. Keula sukelsi aina vain syvemmälle ja nousi huojuen korkealle. Hiio-hoi. Aallot täräyttivät pahasti koko laivaa, ja kaikki komentosillalla seisovat lennähtivät eteenpäin.

--

Selvisimme myrskystä muutamalla kolhiintuneella kontilla, kannella olivat reelingit ja kaiteet kuivuneesta suolasta tahmeat."

Ensimmäisessä otteessa näkyy selvästi Paavolaisen ajan tyyli, joka eroaa Malmbergin tyylistä. Myrskyn kuvaukset ovat sen sijaan varsin samanlaiset. Malmbergin reissulla kansi ei ole enää tervattu, mutta suola on samaa ja kannen peittävät pärskeet saavat isotkin miehet kiljahtelemaan.

Sanoja ei voi omistaa, ja vaikka suomen kieli on rikas ja ilmaisuvoimainen, puemme tietynlaiset tilanteet herkästi hyvin samanlaisiksi sanoiksi. Vai onko Malmberg tehnyt tietoisen pastissin?