Siirry pääsisältöön

Osaako se paistaa pullaa?

Nimi, ikä ja sekatyömiehen ammatti ovat jo siirtyneet Lappeenrannan työnvälitystoimiston johtajan ja työllisyyslautakunnan sihteerin paperille.
Vastapäinen mies ei oikein tiedä istuako vai seistä, kun häneltä kysytään – hän valitsee siltä väliltä olevan asennon aivan tuolin reunalta. Ei hän herroja kumarra eikä viraston virkasävyä säiky. Hermostuminen kumpuaa syvemmältä ja isommista asioista; nyt on kysymys jokapäiväisestä leivästä.
– Mikä on sen osoite?
Sihteeri Räty on kahdenkymmenen viiden vuoden aikana luonut oman puhuttelutapansa tämän pöydän seutuville; kolmas persoona sekä pitää sopivan etäisyyden että samalla vivahtaa kohteliaalle, sana ”se” taas tulee luonnostaan suomalaiseen puhekieleen.
– En minä osoitetta muista, tuollahan minä matkustajakodissa.
– Miten se siellä, eikö se asukaan täällä seuduin?
– En asu. Minä olen Tampereen kulmilta.
– Kuinka se nyt tänne on työnhakuun lähtenyt? Eikö se tiennyt, ettei täällä ole työtä edes kaikille omille? Tämähän on niitä tiukimpia seutuja.
– Enpä arvannut. Piti jostakin päin yrittää. 
– Osaako se paistaa pullaa?
– Enpä taida osata. Mitenkä niin?
– Meillä on vain yksi vapaa paikka ja se on leipuri-kondiittorille. Muuta ei ole. Ja kortistoon se ei voi täällä päästä, kun ei ole täällä asuva. Sen pitäisi anoa kortistoon omassa kunnassa. (Viikkosanomat 5/1957.)
Katkelma on Simopekka Nortamon reportaasista. Nortamo, sittemmin Helsingin Sanomien päätoimittaja, oli erinomainen kirjoittaja - ja tärkeässä roolissa Hesarin viikonvaihdesivujen ja Kuukausiliitteen luomisessa.

Miten hienosti teksti voikin välittää sihteerin ja työnhakijan välisen asetelman! Dialogin tehokkuuden ansiosta tunnelma on käsinkosketeltava. Mutta toimisiko pätkä vielä paremmin ilman sihteeri Rädyn puhetavan selittävää kappaletta, "show, don't tell" -ohjetta noudattaen? Ymmärtäisimmekö pelkän dialogin?

Tarinallisen jutun kirjoittaja joutuu jatkuvasti puntaroimaan kertovan tekstin ja faktuaalisen taustadiskurssin välillä. Kuinka paljon tapahtumia pitää ankkuroida, millaisia todisteita pitää antaa? Miten ujuttaa dataa tekstin sekaan niin, ettei kerronnan virta katkea?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Faktaa fiktion keinoin

Kertomuksellisessa eli tarinallisessa journalismissa kerrotaan todellisesta maailmasta käyttäen fiktiolle tyypillisiä kerrontakeinoja, kuten dialogia​, kohtauksia ja cliffhangereita. Tyypillisiä kertomuksellisuutta hyödyntäviä juttutyyppejä ovat esimerkiksi reportaasi ja henkilöjuttu.  Kertomuksellisen journalismin ensisijaisena tavoitteena ei ole tiedonvälitys​​, vaan elämysten ​tarjoaminen ja ymmärryksen lisääminen. Kun perinteinen uutinen nojaa ​ajatukseen objektiivisesta tiedosta, kertomuksellisessa journalismissa ymmärretään, että eri ihmisten tulkinnat samasta tapahtumasta voivat olla hyvinkin erilaisia ja silti kaikki totta. Tämä ei saa ​silti ​johtaa totuuden hylkäämiseen. Tarinalliseen juttuun ei saa keksiä sisältöä, vaan kaikkien tosina esitettyjen tapahtumien ​​on pidettävä paikkansa yksityiskohtia myöten. Fakta ei saa livetä fiktion puolelle.  Kertomuksellisista jutuista on yleensä löydettävissä voima ja vastavoima. Voima voi olla esimerkiksi kahden ihmisen väl...

Klikkiotsikot edistävät yhteiskunnan polarisaatiota

Lapsen ulkovaatteet likaantuivat päiväkodissa Helsingissä: Nyt vanhempi vaatii rahaa. Näin otsikoi Helsingin Sanomat verkkojuttunsa 11.11.2024. Otsikko antoi ymmärtää, että lapsen ulkovaatteet likaantuivat normaalissa päiväkodin toiminnassa ja että vanhemman vaatimus oli kohtuuton ja vailla perusteita. Tilaaja pääsi lukemaan jutun, josta selvisi, että päiväkodin eteiseen oli jätetty laatikko, josta oli vuotanut maalia lapsen vaatteille, ja että Helsingin kaupunki itse asiassa oli jo päättänyt maksaa huoltajalle korvauksen pilalle menneestä vaatteesta. Korvaus oli siis oikeutettu eikä tapahtuneessa ollut mitään kohauttavaa. Päivän edetessä otsikko muuttui muotoon Lapsen ulkovaatteet sotkeentuivat maalista päiväkodissa Helsingissä: Vanhempi vaati rahaa. Tällöin otsikosta sai tietää, etteivät vaatteet likaantuneet tavanomaisissa ulkoleikeissä. Väärinymmärtämisen mahdollisuuksia oli silti yhä. Vastaavia harhaanjohtavia otsikkoja julkaistaan eri medioissa päivittäin. Joskus ilmiöt vy...

"Saatetaan pian ottaa täältä naiset"

Rotulinjalla jatketaan. Muistatteko Sir Vilin eli Veli Karppasen, joka herätti 1990-luvulla suurta pahennusta maahantuomalla filippiiniläisiä naisia suomalaismiehille vaimoiksi? Jouni K. Kemppainen ja Teppo Sillantaus tekivät vuonna 1996 Hesarin Nyt-liitteeseen yhden parhaista suomalaisista lehtijutuista, kun he tekeytyivät Sir Viliä ihannoiviksi oppipojiksi ja lähtivät viettämään iltaa Vilin kanssa. He pyysivät, että Vili näyttäisi heille, miten naisia isketään. Jutussa Sir Vilillä on vapaa sana; hänen puheitaan ei ole juuri sensuroitu - tai siltä ainakin näyttää. Häneltä esitetään muun muassa seuraavanlaisia sitaatteja: - "Tuollaista ei voisi kotiin viedä. Lapset säikähtäisi." (Vili sanoo tämän katsoessaan ohi kulkevaa oman ikäistään, parhaimpiinsa laittautunutta naista.) - "Vilippiinoilla se on nätti, päärynänmuotoinen, suomalaisilla naisilla lanttu." (Vili vertailee lempiruumiinosaansa.) - "Ihan nuorta ja nättiä, mutta riiputettua. Näiden pitäisi...