Siirry pääsisältöön

Osaako se paistaa pullaa?

Nimi, ikä ja sekatyömiehen ammatti ovat jo siirtyneet Lappeenrannan työnvälitystoimiston johtajan ja työllisyyslautakunnan sihteerin paperille.
Vastapäinen mies ei oikein tiedä istuako vai seistä, kun häneltä kysytään – hän valitsee siltä väliltä olevan asennon aivan tuolin reunalta. Ei hän herroja kumarra eikä viraston virkasävyä säiky. Hermostuminen kumpuaa syvemmältä ja isommista asioista; nyt on kysymys jokapäiväisestä leivästä.
– Mikä on sen osoite?
Sihteeri Räty on kahdenkymmenen viiden vuoden aikana luonut oman puhuttelutapansa tämän pöydän seutuville; kolmas persoona sekä pitää sopivan etäisyyden että samalla vivahtaa kohteliaalle, sana ”se” taas tulee luonnostaan suomalaiseen puhekieleen.
– En minä osoitetta muista, tuollahan minä matkustajakodissa.
– Miten se siellä, eikö se asukaan täällä seuduin?
– En asu. Minä olen Tampereen kulmilta.
– Kuinka se nyt tänne on työnhakuun lähtenyt? Eikö se tiennyt, ettei täällä ole työtä edes kaikille omille? Tämähän on niitä tiukimpia seutuja.
– Enpä arvannut. Piti jostakin päin yrittää. 
– Osaako se paistaa pullaa?
– Enpä taida osata. Mitenkä niin?
– Meillä on vain yksi vapaa paikka ja se on leipuri-kondiittorille. Muuta ei ole. Ja kortistoon se ei voi täällä päästä, kun ei ole täällä asuva. Sen pitäisi anoa kortistoon omassa kunnassa. (Viikkosanomat 5/1957.)
Katkelma on Simopekka Nortamon reportaasista. Nortamo, sittemmin Helsingin Sanomien päätoimittaja, oli erinomainen kirjoittaja - ja tärkeässä roolissa Hesarin viikonvaihdesivujen ja Kuukausiliitteen luomisessa.

Miten hienosti teksti voikin välittää sihteerin ja työnhakijan välisen asetelman! Dialogin tehokkuuden ansiosta tunnelma on käsinkosketeltava. Mutta toimisiko pätkä vielä paremmin ilman sihteeri Rädyn puhetavan selittävää kappaletta, "show, don't tell" -ohjetta noudattaen? Ymmärtäisimmekö pelkän dialogin?

Tarinallisen jutun kirjoittaja joutuu jatkuvasti puntaroimaan kertovan tekstin ja faktuaalisen taustadiskurssin välillä. Kuinka paljon tapahtumia pitää ankkuroida, millaisia todisteita pitää antaa? Miten ujuttaa dataa tekstin sekaan niin, ettei kerronnan virta katkea?

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klikkiotsikot edistävät yhteiskunnan polarisaatiota

Lapsen ulkovaatteet likaantuivat päiväkodissa Helsingissä: Nyt vanhempi vaatii rahaa. Näin otsikoi Helsingin Sanomat verkkojuttunsa 11.11.2024. Otsikko antoi ymmärtää, että lapsen ulkovaatteet likaantuivat normaalissa päiväkodin toiminnassa ja että vanhemman vaatimus oli kohtuuton ja vailla perusteita. Tilaaja pääsi lukemaan jutun, josta selvisi, että päiväkodin eteiseen oli jätetty laatikko, josta oli vuotanut maalia lapsen vaatteille, ja että Helsingin kaupunki itse asiassa oli jo päättänyt maksaa huoltajalle korvauksen pilalle menneestä vaatteesta. Korvaus oli siis oikeutettu eikä tapahtuneessa ollut mitään kohauttavaa. Päivän edetessä otsikko muuttui muotoon Lapsen ulkovaatteet sotkeentuivat maalista päiväkodissa Helsingissä: Vanhempi vaati rahaa. Tällöin otsikosta sai tietää, etteivät vaatteet likaantuneet tavanomaisissa ulkoleikeissä. Väärinymmärtämisen mahdollisuuksia oli silti yhä. Vastaavia harhaanjohtavia otsikkoja julkaistaan eri medioissa päivittäin. Joskus ilmiöt vy...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Uskotko ihmeisiin?

Olin syksyllä 2015 kouluttamassa tarinallisen journalismin perusteita erään mediakonsernin työntekijöille. Tauolla vaihdoin muutaman sanan yhden toimituspäällikön kanssa. Hän kertoi, että heidän merkittävin kilpailijansa ei itse asiassa ollut toinen vastaava mediatalo, vaan sivusto Arvostettu.com. Nieleskelin kahviani hämmentyneenä. Arvostettu.com oli valmiiksi pureskeltuja tunnereaktioita tarjoava verkkosivusto, jonka otsikot olivat kohtuuttoman pitkiä ja kertoivat usein, monennenko vauvan kohdalla lukija purskahtaisi nauramaan tai mitä uskomatonta kuvaruudun vasemmasta reunasta pian tulisi. Sivusto aliarvioi lukijoiden älyllisen kompetenssin lohduttomalla tavalla, ja siitä huolimatta moni tolkullisena pitämäni ihminen jakoi sisältöjä somessa mielellään. Olin vuonna 2017 Informaatiolukutaidon päivillä keynote-puhujana. Kerroin puheessani edellisen anekdootin ja pohdin asiaa seuraavasti: On hyvin ymmärrettävää, että ihmisillä on kaipuu nähdä ja kuulla hellyttäviä ja positiivisia asioit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Faktaa fiktion keinoin

Kertomuksellisessa eli tarinallisessa journalismissa kerrotaan todellisesta maailmasta käyttäen fiktiolle tyypillisiä kerrontakeinoja, kuten dialogia​, kohtauksia ja cliffhangereita. Tyypillisiä kertomuksellisuutta hyödyntäviä juttutyyppejä ovat esimerkiksi reportaasi ja henkilöjuttu.  Kertomuksellisen journalismin ensisijaisena tavoitteena ei ole tiedonvälitys​​, vaan elämysten ​tarjoaminen ja ymmärryksen lisääminen. Kun perinteinen uutinen nojaa ​ajatukseen objektiivisesta tiedosta, kertomuksellisessa journalismissa ymmärretään, että eri ihmisten tulkinnat samasta tapahtumasta voivat olla hyvinkin erilaisia ja silti kaikki totta. Tämä ei saa ​silti ​johtaa totuuden hylkäämiseen. Tarinalliseen juttuun ei saa keksiä sisältöä, vaan kaikkien tosina esitettyjen tapahtumien ​​on pidettävä paikkansa yksityiskohtia myöten. Fakta ei saa livetä fiktion puolelle.  Kertomuksellisista jutuista on yleensä löydettävissä voima ja vastavoima. Voima voi olla esimerkiksi kahden ihmisen väl...
Lue lisää