Siirry pääsisältöön

Taiteilijaelämää


Luin päivän Hesarista Billie Holiday -dokkarin arviota ja jäin pohtimaan päätöslausetta.

Taiteilijaelämän romantisointi on jotenkin niin eilispäivää. Holiday toki elikin eilispäivää, ei sillä.

Luennoin kerran isolle sanomalehtiporukalle suurista suomalaisista tarinajournalisteista. Keskellä yleisöä kohosi käsi. "Oliko ne kaikki tosiaan juoppoja?" kysyttiin. Nielaisin. Taisivathan ne melko lailla kaikki olla. Paitsi että he kirjoittivat legendaarisia juttuja, heidän juttureissuistaan syntyi uusia, jopa vielä legendaarisempia metatarinoita.

Nyt suomalaisten journalistien parhaimmisto on professionaalia porukkaa. On työ ja on vapaa-aika. Porvarillinen perhe-elämä, joka eroaa tulkitsijasta. Jutut ovat ammattimaisempia, hiotumpia. Hitusen steriilimpiä, ehkä? Mitä tarkalleen ottaen oli journalismin professionalisoituminen? Pysyikö se tekstien tasolla vai nousiko se myös elämään?

(Ja mitä nyt tapahtuva journalismiprofession mureneminen tuo tilalle? Teksteihin harrastelijamaisuutta ja rosoa. Tuskin sitä taiteilijaelämää kuitenkaan.)

Ei toimittaja tietenkään ole taiteilijana verrattavissa suuriin kirjailijoihin (vaikka moni siitä haaveilee ja jotkut onnistuvatkin) tai muusikoihin. Tai vaikka näyttelijöihin. Veikkaan kyllä, että diivailu alkaa olla epämuodikasta useimmilla aloilla. Tuoreimmassa Kuukausiliitteessä oli Tuomas Kasevan juttu Antti Holmasta. Holman suuresti taiteilevia teatterikouluaikoja muisteltiin seuraavasti:
Näyttelijä Vesa Vierikko huomautti Holmalle kerran baarissa, kohteliaasti etäännytettynä, että "tällä alalla saa helposti mulkun maineen". 
Olisiko niin, että diivat ovat ennenkin olleet kollegojen silmissä mulkkuja, mutta yleisö on ruokkinut Suurta Taiteilijuutta?

Voiko olla taiteilija yhdeksästä viiteen ja mennä sitten kotiin lämmittämään makaroonilaatikkoa? Kumman uskottavuus kärsii enemmän?

Ja vaikka itsekin olen haaveillut siitä Suuresta Kirjailijuudesta, haluaisinko elää elämää, jota ei voisi erottaa tulkitsijasta?

Tässä porvarillisessa elämässä taitaa olla kärsimystä riittämiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klikkiotsikot edistävät yhteiskunnan polarisaatiota

Lapsen ulkovaatteet likaantuivat päiväkodissa Helsingissä: Nyt vanhempi vaatii rahaa. Näin otsikoi Helsingin Sanomat verkkojuttunsa 11.11.2024. Otsikko antoi ymmärtää, että lapsen ulkovaatteet likaantuivat normaalissa päiväkodin toiminnassa ja että vanhemman vaatimus oli kohtuuton ja vailla perusteita. Tilaaja pääsi lukemaan jutun, josta selvisi, että päiväkodin eteiseen oli jätetty laatikko, josta oli vuotanut maalia lapsen vaatteille, ja että Helsingin kaupunki itse asiassa oli jo päättänyt maksaa huoltajalle korvauksen pilalle menneestä vaatteesta. Korvaus oli siis oikeutettu eikä tapahtuneessa ollut mitään kohauttavaa. Päivän edetessä otsikko muuttui muotoon Lapsen ulkovaatteet sotkeentuivat maalista päiväkodissa Helsingissä: Vanhempi vaati rahaa. Tällöin otsikosta sai tietää, etteivät vaatteet likaantuneet tavanomaisissa ulkoleikeissä. Väärinymmärtämisen mahdollisuuksia oli silti yhä. Vastaavia harhaanjohtavia otsikkoja julkaistaan eri medioissa päivittäin. Joskus ilmiöt vy...

Uskotko ihmeisiin?

Olin syksyllä 2015 kouluttamassa tarinallisen journalismin perusteita erään mediakonsernin työntekijöille. Tauolla vaihdoin muutaman sanan yhden toimituspäällikön kanssa. Hän kertoi, että heidän merkittävin kilpailijansa ei itse asiassa ollut toinen vastaava mediatalo, vaan sivusto Arvostettu.com. Nieleskelin kahviani hämmentyneenä. Arvostettu.com oli valmiiksi pureskeltuja tunnereaktioita tarjoava verkkosivusto, jonka otsikot olivat kohtuuttoman pitkiä ja kertoivat usein, monennenko vauvan kohdalla lukija purskahtaisi nauramaan tai mitä uskomatonta kuvaruudun vasemmasta reunasta pian tulisi. Sivusto aliarvioi lukijoiden älyllisen kompetenssin lohduttomalla tavalla, ja siitä huolimatta moni tolkullisena pitämäni ihminen jakoi sisältöjä somessa mielellään. Olin vuonna 2017 Informaatiolukutaidon päivillä keynote-puhujana. Kerroin puheessani edellisen anekdootin ja pohdin asiaa seuraavasti: On hyvin ymmärrettävää, että ihmisillä on kaipuu nähdä ja kuulla hellyttäviä ja positiivisia asioit...

Faktaa fiktion keinoin

Kertomuksellisessa eli tarinallisessa journalismissa kerrotaan todellisesta maailmasta käyttäen fiktiolle tyypillisiä kerrontakeinoja, kuten dialogia​, kohtauksia ja cliffhangereita. Tyypillisiä kertomuksellisuutta hyödyntäviä juttutyyppejä ovat esimerkiksi reportaasi ja henkilöjuttu.  Kertomuksellisen journalismin ensisijaisena tavoitteena ei ole tiedonvälitys​​, vaan elämysten ​tarjoaminen ja ymmärryksen lisääminen. Kun perinteinen uutinen nojaa ​ajatukseen objektiivisesta tiedosta, kertomuksellisessa journalismissa ymmärretään, että eri ihmisten tulkinnat samasta tapahtumasta voivat olla hyvinkin erilaisia ja silti kaikki totta. Tämä ei saa ​silti ​johtaa totuuden hylkäämiseen. Tarinalliseen juttuun ei saa keksiä sisältöä, vaan kaikkien tosina esitettyjen tapahtumien ​​on pidettävä paikkansa yksityiskohtia myöten. Fakta ei saa livetä fiktion puolelle.  Kertomuksellisista jutuista on yleensä löydettävissä voima ja vastavoima. Voima voi olla esimerkiksi kahden ihmisen väl...