Siirry pääsisältöön

Aika söpö, ihminen

Kun kiertelen luennoimassa kaunokirjallisen journalismin vaiheista, aina joskus joku kysäisee kuka on mielestäni ollut se kaikista suurin suomalainen kirjoittaja.

En periaatteessa mielelläni laita asioita paremmuusjärjestykseen, mutta yksi vahva ehdokas minulla kyllä olisi: Esa Kero.

Keron tyyli vain on niin ainutlaatuinen. Miehen taito sujahtaa muiden ihmisten joukkoon, omaksua heidän puhetapansa ja maailmankatsomuksensa on vertaansa vailla. Hän kuvaa ihmisiä humoristisesti, mutta aina kunnioittaen.

Olen lukenut viime kuukausien aikana kymmeniä kertoja Keron jutun nimeltä "Bangkok", joka julkaistiin Hesarin Kuukausiliitteessä vuonna 1985. Olen käännättänyt sen palkitulla kääntäjällä englannin kielelle. Olen käynyt Keron kanssa kryptistä sähköpostikeskustelua. Ja kirjoittanut oman tutkijan näkökulmani tekstiin. Juttukäännös ja "scholarly gloss" julkaistaan seuraavassa Literary Journalism Studies -lehden numerossa, joka ilmestyy keväällä ja tulee myös verkkoon.

Sitä odotellessa pikku makupalana yksi ainoa virke Bangkok-jutusta:

Kännissä minä osaan olla joskus aika söpö, ihminen.

Mitä Kero osaakaan tehdä pelkkien pilkkujen avulla! Jos pilkun ottaa pois, virkkeen merkitys muuttuu yksiulotteiseksi ja helposti ymmärrettäväksi. Pilkun kanssa herää kysymys: kokeeko kertoja tavoittavansa ihmisyyden nimenomaan kännissä? Vain kännissä? Kännissä suuremman ihmisyyden kuin selvin päin?

Tällainen hämilleen jääminen on Keron tekstien clue. Niitä ei koskaan ymmärrä kokonaan, ja ehkä juuri siinä piileekin niiden viehätys.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Klikkiotsikot edistävät yhteiskunnan polarisaatiota

Lapsen ulkovaatteet likaantuivat päiväkodissa Helsingissä: Nyt vanhempi vaatii rahaa. Näin otsikoi Helsingin Sanomat verkkojuttunsa 11.11.2024. Otsikko antoi ymmärtää, että lapsen ulkovaatteet likaantuivat normaalissa päiväkodin toiminnassa ja että vanhemman vaatimus oli kohtuuton ja vailla perusteita. Tilaaja pääsi lukemaan jutun, josta selvisi, että päiväkodin eteiseen oli jätetty laatikko, josta oli vuotanut maalia lapsen vaatteille, ja että Helsingin kaupunki itse asiassa oli jo päättänyt maksaa huoltajalle korvauksen pilalle menneestä vaatteesta. Korvaus oli siis oikeutettu eikä tapahtuneessa ollut mitään kohauttavaa. Päivän edetessä otsikko muuttui muotoon Lapsen ulkovaatteet sotkeentuivat maalista päiväkodissa Helsingissä: Vanhempi vaati rahaa. Tällöin otsikosta sai tietää, etteivät vaatteet likaantuneet tavanomaisissa ulkoleikeissä. Väärinymmärtämisen mahdollisuuksia oli silti yhä. Vastaavia harhaanjohtavia otsikkoja julkaistaan eri medioissa päivittäin. Joskus ilmiöt vy...

Uskotko ihmeisiin?

Olin syksyllä 2015 kouluttamassa tarinallisen journalismin perusteita erään mediakonsernin työntekijöille. Tauolla vaihdoin muutaman sanan yhden toimituspäällikön kanssa. Hän kertoi, että heidän merkittävin kilpailijansa ei itse asiassa ollut toinen vastaava mediatalo, vaan sivusto Arvostettu.com. Nieleskelin kahviani hämmentyneenä. Arvostettu.com oli valmiiksi pureskeltuja tunnereaktioita tarjoava verkkosivusto, jonka otsikot olivat kohtuuttoman pitkiä ja kertoivat usein, monennenko vauvan kohdalla lukija purskahtaisi nauramaan tai mitä uskomatonta kuvaruudun vasemmasta reunasta pian tulisi. Sivusto aliarvioi lukijoiden älyllisen kompetenssin lohduttomalla tavalla, ja siitä huolimatta moni tolkullisena pitämäni ihminen jakoi sisältöjä somessa mielellään. Olin vuonna 2017 Informaatiolukutaidon päivillä keynote-puhujana. Kerroin puheessani edellisen anekdootin ja pohdin asiaa seuraavasti: On hyvin ymmärrettävää, että ihmisillä on kaipuu nähdä ja kuulla hellyttäviä ja positiivisia asioit...

Faktaa fiktion keinoin

Kertomuksellisessa eli tarinallisessa journalismissa kerrotaan todellisesta maailmasta käyttäen fiktiolle tyypillisiä kerrontakeinoja, kuten dialogia​, kohtauksia ja cliffhangereita. Tyypillisiä kertomuksellisuutta hyödyntäviä juttutyyppejä ovat esimerkiksi reportaasi ja henkilöjuttu.  Kertomuksellisen journalismin ensisijaisena tavoitteena ei ole tiedonvälitys​​, vaan elämysten ​tarjoaminen ja ymmärryksen lisääminen. Kun perinteinen uutinen nojaa ​ajatukseen objektiivisesta tiedosta, kertomuksellisessa journalismissa ymmärretään, että eri ihmisten tulkinnat samasta tapahtumasta voivat olla hyvinkin erilaisia ja silti kaikki totta. Tämä ei saa ​silti ​johtaa totuuden hylkäämiseen. Tarinalliseen juttuun ei saa keksiä sisältöä, vaan kaikkien tosina esitettyjen tapahtumien ​​on pidettävä paikkansa yksityiskohtia myöten. Fakta ei saa livetä fiktion puolelle.  Kertomuksellisista jutuista on yleensä löydettävissä voima ja vastavoima. Voima voi olla esimerkiksi kahden ihmisen väl...